

Kemin Kivinyrkki iskee taas! Vuodet eivät ole veljiä keskenään ja sen on saanut kemiläisen urheilun kirkkaimpiin tähtiin kuuluva Henri Kekäläinen toden totta kokea.
Vuonna 2024 Kemin Kivinyrkki iski uransa liitoon viidellä hienolla voitolla, joista viimeiset neljä tulivat tyrmäyksellä. Mutta juuri, kun Henkan vasen koukku alkoi herättää huomiota laajemmallakin Euroopassa, iskikin loukkaantumisputki, joka on pitänyt miehen telakalla jo toista vuotta.
Nyt 14. helmikuuta Kempeleen Zemppi Areenalla nähdään odotettu Kivinyrkin paluu tositoimiin. Tavoitteena on jatkaa tyrmäävää kulkua ja iskeä uran 18. voitto ja toivottavasti samalla yhdestoista tyrmäys. Tappioita tammikuussa 34 vuotta täyttäneellä Kekäläisellä on 6 kappaletta - mm. pistetappiot kansainvälisissä mestaruusotteluissa Belgiassa, Englannissa ja Italiassa.
Eikä vastustajavalinnassa ole haettu mitään pahnanpohjimmaista vaan vastaan asettuu tappioton virolaistaistelija Igor Veressov (2-0). 37-vuotiaan Veressovin ansiolistalta löytyy ammattilaisvoittojen lisäksi 15-vuotinen amatööriura ja onpa Igor hallitseva raskaan keskisarjan (-80 kg) Eestin amatöörimestari viime maaliskuulta. Suomalaisessa ammattinyrkkeilyillassa Veressov nähtiin ensimmäistä kertaa jo vuonna 2017, mutta tuolloin esikortilla ja paita päällä kohdatessaan forssalaisen Mico Hakkaraisen Forssan historian ainoassa ammattinyrkkeilytapahtumassa.
Kekäläinen vs Veressov otellaan ylemmässä keskisarjassa (alle 76,2 kiloa) ja se on suunniteltu kestämään 6 erää (tai vähemmän).
