
Matkalla Unelmiin osa 2.
Ottelijoiden esittelyt

Klikkaa tästä ja aloita kirjoittamaan. Sed ut perspiciatis unde omnis iste natus error sit voluptatem accusantium doloremque laudantium.

Henri Kurttila on kaksinkertainen potkunyrkkeilyn Suomen mestari, joka on pärjännyt hyvin myös kansainvälisissä turnauksissa ja ammattilaisotteluissa. Henrin vahvuuksia ovat hyvä liike, kovat koukkusarjat ja yllättävät erikoistekniikat. Henri on ottelija, jolla on persoonaa. Hänet onkin nähty sekä ottelemassa Ice Cagessa että myös esiintymässä Diili-ohjelmassa.

Henri Kekäläinen aloitti uransa ammattinyrkkeilijänä 12 vuotta sitten ja tavoittelee nyt uransa parasta kautta. Vuonna 2024 Kekäläinen saavutti viisi voittoa, joista neljä päättyi tyrmäykseen. Hänen vasen yläkoukkunsa on tunnustettu yhdeksi Kivinyrkin tehokkaimmista aseista, ja hänet valittiin myös vuoden soturiksi 2024. Vaikka vuosi oli nousujohteinen, vuosi 2025 toi mukanaan loukkaantumisia ja useita leikkauksia. Tuleva ottelu Zemppi Areenalla 14.2.2026 merkitsee nyt uutta paluuta kehään loukkaantumisista johtuneen tauon jälkeen. Ottelu toimii myös lähtölaukauksena kaudelle 2026, jolloin Kemin Kivinyrkin tavoitteena on edetä merkittäviin titteliotteluihin.

Oulun oma Jimi Kuismin astuu ammattilaiskehään. Terävä tekniikka, kova tempo ja pohjoisen periksiantamattomuus tekevät tästä ottelijasta nimen, jota ei kannata missata. Tule paikalle ja koe, kun Jimi Kuismin ottaa seuraavan askeleen ammattilaisurallaan. Tämä kaksinkertainen Suomen mestari ja nuorten MM-hopeamitalisti tunnetaan räjähtävistä potkuistaan ja todellisesta taistelutahdostaan. Tämä ei ole näytös, vaan taistelu.

Alireza Aholami on potkunyrkkeilyn MM- ja EM-mitalisti sekä kaksinkertainen Suomen mestari. Alin tavaramarkkejä ottelussa ovat nopeus ja räjähtävyys, kovat lyönnit ja näyttävät erikoistekniikat. Ali on kehässä todellinen showmies, jonka ottelu ei jätä ketään kylmäksi!
Matkalla unelmiin osa 2 – huippuluokan kamppailua!
White Tiger Boxing tuo ystävänpäivänä 14.2.2026 Kempeleen Zemppi Areenalle odotetun kamppailulajitapahtuman, jossa nähdään Suomen ammattinyrkkeilyn huiput ja potkunyrkkeilyn huippunimet ammattilaisotteluissa. Illan kruunaa ylemmän kevytsarjan SM-titteliottelu, jossa vastakkain asettuvat Elias "White Tiger" Okkonen ja Tuomo "Terrieri" Eronen – kaksi eri sukupolven huippua, joilla on yhteinen tavoite: Suomen mestaruus.
Elias Okkonen, 24, tunnetaan Suomen nuorimpana ammattinyrkkeilijänä, joka debytoi jo 17-vuotiaana. Uran alkuvuosien jälkeen hän piti pitkän tauon, mutta palasi kehään 2023 ja on siitä lähtien kerännyt vakuuttavan seitsemän ottelun voittoputken. Nopeus, terävät iskut ja määrätietoinen harjoittelu tekevät hänestä vaarallisen vastustajan.
Häntä vastaan asettuu kokenut konkari Tuomo "Terrieri" Eronen (22–8, 9 KO), joka on nyrkkeillyt ammattilaisena jo vuodesta 2009. Eronen on otellut kuudessa eri maassa ja yltänyt kansainvälisiin mestaruusotteluihin, voittaen urallaan mm. BBU-liiton mestaruusvyön. Nyt hän tavoittelee uransa kruunua – SM-titteliä kotimaan kamaralla.
Tapahtuma jatkaa legendaarista perinnettä: Elias Okkosen isä, Harri Okkonen, järjesti 20 vuotta sitten ensimmäisen Matkalla unelmiin -tapahtuman, ja nyt hän toimii poikansa managerina ja promoottorina. Luvassa on siis paitsi huippuottelu, myös kunnianosoitus suomalaiselle nyrkkeilyhistorialle.
Matkalla unelmiin osa 2 tarjoaa yleisölle unohtumattoman illan täynnä jännitystä, taitoa ja tunnetta. Illassa nähdään kaikkiaan 8 ammattilaisottelua. Varaa paikkasi nyt ja tule todistamaan, kuka kruunataan illan pääottelussa Suomen mestariksi!
